Kaikki kirjoittajan Samuli artikkelit

Sisun uimakoulu

Heidi jaksaa opettaa Sisua uimaan ja poika olikin pahoillaan, kun ei eilen vielä oppinut. Toisaalta taas: ekana päivänä ei halunnut tulla edes altaaseen ja eilen ”ui” Välimeressä ilman kellukkeita.

Ja ei, en ole sälyttänyt opetusvastuutani vaimolleni, vaan minä en kelpaa opettajaksi.

Tuossa on kuva välimerestä sanamukaisesti.

image

Sisu löysi merestä aarteita (mainosmuovipussi & olutpullon muovinen tiiviste). Ihan hyvä, että keräsi pois, mutta nyt niitä kannetaan mukana lopun loman ajan. 🙂

Perheloma Kreetalla

Varasimme jo lähes vuosi sitten perheloman, jossa on mukana vanhempani, lapseni ja me.
Loman ajankohdaksi valikoitui viikko juhannuksen molemmin puolin.
Yksi kriteereistä lomaa etsittäessä oli, että siitä olisi kiva saada bonuksia ja matkan tulisi olla All-Inclusive.
Aurinkomatkat ja S-bonukset siis. Aurinkomatkojen All-Inclusive -kohteena oli Hersonissos.

Tiedän, ettei All-Inclusive -matkoja tulisi käyttää niiden ollessa suurten hotelliketjujen riistopaikkoja. Riistopaikkoja siksi, ettei ne tuota paikalliselle väestölle mitään – ei välttämättä edes työpaikkoja.

Perusteena tälle valinnalle oli kuitenkin seurueemme suurehko koko ja siten ruokailujen järjestämisen vaikeus. Lomakohteemme ei ollut kuitenkaan niitä pahimpia All-Inclusive -paikkoja, jotka sijaitsevat kaukana kaikesta ja joissa hotellin ulkopuolinen aktiviteetti ja/tai ostosmahdollisuus on karsittu minimiin, vaan hotelli sijaitsi (turisti)kylässä mahdollistaen kaupoissa ja ravintoloissa käynnin hotellin ulkopuolellakin.

Lähtö tapahtui 13.6.2014 Klo 2 aamuyöstä.

image

Pojilla oli väsy matkalla kentälle.

image

Lentokoneessa oli välillä seesteisiäkin hetkiä. Onneksi kone ei ollut täynnä, joten saimme käyttöömme kolme riviä penkkejä (yhdeltä puolelta tosin). Saimme siis järjestettyä pojat niin, ettei suurempia nahisteluja syntynyt.

image

Lentomatkan loppupuolella oli pakko ottaa kuvia Santorinista lentäessämme sen yli.

image

Saavuimme hotellille hieman ennen huoneiden luovutusaikaa eikä lounasaikakaan ollut vielä, joten tutkimme hiukan hotellin aulatiloja ja aulasta avautuvaa terassia.

image

Hotellimme välittömässä läheisyydessä on vesipuisto, johon pääsemme rannekkeidemme kanssa veloituksetta.

image

Hotellimme allas.

image

Sisu oli ekana iltana ihan puhki. Se on ymmärrettävää sillä uimisen määrällä. Ensin Sisua oli kyllä vaikea saada veteen. Sen jälkeen olikin vaikea saada pois.

Hotellihuoneemme kanssa kävi hiukan huonommin: heti huoneeseen tullessamme tuli vastaan melkoinen kostean ja jopa homeen haju. Aamulla Heidi kävi respassa mainitsemassa ja tänään huoneemme vaihtuu aivan upeaan huoneistoon. Siitä lisää myöhemmin.

Tuotearvostelu: Kuulokkeet, Turtle Beach Ear Force XO SEVEN

Sain tuotetestiin kesällä myös pelikuulokkeet.

Linkki

Verkkokauppaan kirjoittamani arvostelu:
”Olin aivan täpinöissäni saadessani kuulokkeet testiin. Omalla kohdallani hieman harmitti testauksen oletettava osittainen epäonnistuminen: minulla ei ole xbox one -pelikonsolia.
Tuotteen pakkaus on aivan upea ja hyvä paikka säilyttää kuulokkeita kun ne ei ole käytössä.
Tuotteen ulkonäkö kangaspäällysteine johtoineen on todella viimeistelty.
Testini onnistui siis vain osittain, mutta kuulokkeet toimi pc:n ja Galaxy S4:n kanssa ongelmitta. Työpaikalla testaaminen osoittautui ongelmalliseksi, sillä kuulokkeet päässä ei ollut mitään mahdollisuutta kuulla työkavereiden puhetta… ei myöskään heidän kysymyksiään. Puhelimen kanssa kuulokkeet toimivat myös hyvin tarjoten aivan uusia ulottuvuuksia sekä puhelujen, että median kanssa. Äänentoisto on täyteläistä, mutta samalla kirkasta. Aivan mielettömät kuulokkeet!
Esikoiseni testasi myös kuulokkeita eikä olisi millään halunnut antaa niitä takaisin.

Mökin terassi

image
Tästä se kaikki alkoi. Kolme reikää kallioon ja niihin tolppajalat.
image
Runkopalkit jo tolpissa kiinni ja vinotukiakin jo kiinnitetty.
image
Sama näkymä vanhalta terassilta puretun päätyseinän läpi katsottuna.
image
Juoksujakin jo mallataan paikalleen.
image
Ja sitten terassilautojakin…
image
image
Hiukan mökin ulkoasu muuttuu.
image
Toisena viikonloppuna myös kaiteet alkavat muotoutua.
image

image
Kaiteiden säleikön tukipuiden mallikappaleet.

Koko terassin – varsinkin kaiteiden – rakennus tapahtui Agile – menetelmällä. Suunnitelma tarkentui koko ajan toteutuksen edetessä.
Pieniä tuumaustaukoja pidettiin aina ongelman ilmetessä ja kaikkiin löytyi edes kelvollinen päätöskin.

Zimbra LDAP

Käytössäni on siis Zimbra -postipalvelin.
Jokin aika sitten asensin sen kylkeen OpenERP:n, OwnCloud:in ja SchoolTool:in. Kaikki nuo ovat mielenkiintoisia projekteja jo ihan itsenänsäkin, mutta minäpä kytkin nuo kaikki käyttämään Zimbran LDAP -kantaa autentikointiin.

Nyt on siis jokaisella Zimbran käyttäjällä verkkolevy (OwnCloud) käytettävissä samalla tunnuksella. Tunnus käy myös noihin tutkimiini työkaluihin (OpenERP ja SchoolTool), mutta niillä ei liene suurempaa käyttöä… itsellänikään.

Zimbra + mfe

mfe -tuki (Mail For Exchange tai ActiveSync) olikin melkomoisen taistelun tulos, mutta toimii nyt omassa postipalvelimessa. Nyt toimii siis mobiililaitteilla postien, kalenterin ja yhteystietojen synkronointi.

Aikalailla on voittajafiilis. 🙂

Näitä ohjeita seurasin, sillä erotuksella, että asensin näitä ohjeita mukaillen tuon z-push:in.

Käytössäni on siis hieman vanhempi versio z-push:sta, mutta tuo uudempi synkronoi postista vain kansiorakenteen, ei lainkaan sähköposteja. Minulta puuttunee joku paketti, mutta kun mistään en löydä, että mikä. Synkronointi toimii nätisti tuolla vanhemmallakin versiolla, joten en jaksa enää (toistaiseksi) tuunata enempää.

NAS

Sain työkaveriltani Buffalon LinkStation –NAS -laitteen (HS-DH1000GL). Vermeestä oli levy sanonut työsopimuksen irti ja korvaavaa levyä ei ollut suostunut ottamaan vastaan. Minä sain siis ”romut” hypisteltäväkseni. Olen tietyissä olosuhteissa melkomoinen pellepeloton ja nytkin iski sulovilenit. Hyvän oloinen laite, mutta levy uupuu. Teknisiltä ominaisuuksiltaan laite on ihan kelpo laite: Gigainen verkkoliitäntä ja kaksi USB 2 -porttia (tulostimelle tai ulkoiselle kiintolevylle). Laite sisältää myös DLNA -palvelimen, jolla siitä saa tehtyä kodin mediapalvelimen.

Pienellä googlauksella totesin, että tuossa laitteessa on sellainen pieni ongelma, että kovalevyn on oltava ”vanhaa” mallia, eli sen fyysinen sektorikoko (block/sector size) on oltava 512 tavua (nykylevyissä se on järjestään 4k, eli 4028 tavua). Ja ei kun etsimään!

En sitten löytänyt Suomesta yhtään verkkokauppa, jossa olisi mainittu tuo sektorikoko. Wikipediasta löysin artikkelin, jossa sektorikokoa käsiteltiin ja siellä oli taulukossa kaksi 512 tavun levyä kokoluokassa 2Tb. Se oli suurin levy, jossa tuo sektorikoko oli oikein. Isommissa oli sitten kauttaaltaan tuo 4k.

Kumpaakaan kiintolevymallia ei löytynyt kotimaisista verkkokaupoista, mutta löysin molempia levyjä ebayn verkkokaupasta ja kokonaishinnaltaan edullisimman tilasinkin. Levy saapui viime viikon lopulla ja eilen sain sitten NAS:iin eloa. Levy toimi laitteessa heittämällä! Saimme siis talouteen yhden 2TB:n levyn hinnalla ihan kelpo NAS -laitteen. Nyt sitten perheen koneiden varmistukset kuntoon tuolle NAS:lle!

Väsäsin myös laitteeseen ajastettavan scriptin, jolla nuo varmuuskopiot sitten kopioidaan talouden toiselle palvelinlaitteelle, jossa on raid-5 levypakka. Toistaiseksi tämä uusi NAS on väärässä paikassa, sillä se on satamegaisen buffalon purkin takana, mutta siirrän sen tuohon meidän palomuurin kylkeen, jolloin se saa gigaisen verkon ja siitä saa kaiken hyödyn irti.

Tuotearvostelu Hubsan Spy Hawk

Laite on siis tämä.
Ja tällaisen tuotearvostelun lähetin siitä Verkkokauppaan:
Ensivaikutelma laitteesta oli, että onpas heppoinen. Lennokki kun on styroksia.
Kokoaminen oli helppoa ja vaivatonta.
Lennättämiseen tuo haasteensa ohjaimen ja koneen välinen linkki. Lennokki ja ohjain kun eivät muista toisiaan, vaan ne täytyy parittaa toisiinsa joka käyttökerralla. Tuo toimenpide voi vaatia joskus montakin yritystä.
Kestävyys tuli omalla kohdalla testattua lennettyämme lennokin sananmukaisesti päin mäntyä.
Tämä toi eteen toisen pienen puutteen tässä laitekokoonpanossa: videon tallentava muistikortti on lennokissa… meidän tapauksessamme siis reilun 9m:n korkeudessa männyssä. 🙂
Lennokin stabilize -toiminto on aivan mieletön! Videosta tulee tosin vakautuksen kanssa hieman ”vaappuvaa”, koska lennokki pyrkii aina kaartaessakin oikaisemaan lentonsa. Manuaaliasetuksilla lentäminen on haastavaa lennokin keveyden takia. Lennokki kääntyy hieman turhankin äkäisesti – tämä korjaantunee harjoituksella.
Ensilennollamme lennokki siis törmäsi männyn oksistoon jääden sinne jumiin ja olinkin todella positiivisesti yllättynyt, ettei lennokissa ollut minkäänlaisia vaurioita kun sen lopulta sain pudotettua alas.
Lennokin keveys on sen valtti ja heikkous:
Valtti, koska keveytensä ansiosta se kestää hieman rajumpiakin alastuloja.
Heikkous, koska keveytensä takia pienikin ilmavirtaus muuttaa helposti lennokin suuntaa ja ohjaaminen on muutenkin todella tarkkaa puuhaa.
Tätä lennokkia on kyllä silti pakko päästä uudelleen lennättämään!