Aihearkisto: Tuotetestausta

MiaoMiao

Tänään se saapui:

MiaoMiao

Olin lukenut tuosta laitteesta aiemmin ja päätin sellaisen tilata. Laite on siis lisälaite Freestyle Libre -verensokerisensorille.

Normaalikäytössä Libre toimii jatkuvasti, mutta siitä saa lukemat vain ”skannamalla” sensori Freestylen lukijalla (tai sensorille aktivoidulla puhelimella). Tällöin tiedot saa viimeisen kahdeksan tunnin ajalta vartin välein mitattuna tuloksena.

MiaoMiao muuttaa Freestyle Libren sensorin CGM -laitteeksi. Eli MiaoMiao lukee sensorin NFC:llä ja lähettää tiedot bluetoothilla määritettyyn laitteeseen määritetyin aikavälein.

Meillä MiaoMiao liitettiin alkuun Heidin kännykkään ja skannausväliksi määritettiin viisi minuuttia. Heidin kännykästä arvot siirtyvät automaattisesti NightScout -palvelimelle, josta minun kännykkäni puolestaan hakee tiedot itselleen.

Laite tulee todella hienosti pakattuna.
Pakkauksen sisältö (ilman tarroja).
Laite ladattuna täyteen. Samassa kuvassa myös neljä paria mukana tulleita tarroja.
MiaoMiao ja Libren sensori

Myöhemmin systeemiin lisättiin vielä parit älykellot: Heidin Polar M600 ja minun Pebble Classic.

Systeemimme on siis kokonaisuudessaan:

  • Freestyle Libre + MiaoMiao
  • MiaoMiao kiinni Bluetoothilla M600:ssa tai Heidin kännykässä
  • M600 kiinni Bluetoothilla Heidin kännykässä
  • M600:ssa ja Heidin kännykässä ohjelmana Glimp
  • Minun puhelimessani ohjelmana myös Glimp
  • Minulla Pebble -kello ja siinä LastNightScout watchface
  • Glimpit kiinni itse hostatussa NightScout -palvelussa, jonka kautta puhelimet vaihtavat tietonsa ja joka taltioi arvot myöhempää raportointia varten.

Heidillä on tarpeen olla ”kunnollinen”/täysverinen älykello, jotta MiaoMiaon saa siihen suoraan kiinni ja jotta hälytyksen saa (sekä äänellä, että värinällä) välittömästi korkean tai matalan sokerin iskiessä.

MiaoMiao (tai M600) pudottelee jostain syystä yhteyttä eikä tokene siitä itsekseen. Tämän takia olemme joutuneet siirtämään MiaoMiaon juttelemaan Heidin kännykän kanssa. Siinä toimii luotettavammin yhteydet. Pieni taka-askel, mutta… Se, että MiaoMiao olisi kiinni suoraan kellossa olisi parempi, koska silloin ei oltaisi riippuvaisia kännykästä lainkaan. Toki sitä tarvitaan datan siirtämisessä NightScout -palvelimelle, mutta pelkkä MiaoMiao + kello riittäisi seurantaan ja hälytyksiin.

Pebble on hyvä seuraaja, mutta siihen en ole löytänyt hyvää värinällä varustettua watchfacea, enkä jaksanut opiskella pebblen ohjelmointia sellaisen lisätäkseni. 😉

Tuo LastNightScout on tarpeeseeni hyvä kellotaulu.

KODI Amlogic S805 MXQ Smart Android TV Box

Tuli tilattua aliexpressistä tuollainen:
KODI Amlogic S805 MXQ Smart Android TV Box XBMC Quad-Core Android 8GB WiFi 1080P Media Player+keyboard EU AH039

Kiva peli ja kohtalaisen ripeäkin.

Hommasin tuon VDR:n asiakaslaitteeksi keittiön telkkariin korvaamaan Raspberry Pi:n. Raspi saa toimia jatkossa puhtaasti sääasemana.

Kodi (xbmc) tarvitsee VDR:n päähän pluginin (vnsiserver).

Pikkusen säätämistä vielä tuossa on, sillä Kodissa saisi käynnistyä suoraan PVR addon (VDR -asiakas).

Veho Muvi action-kamera – Tuotetestaus

Kameran käyttöönotto on todella helppo toimenpide kunhan on selvinnyt siitä shokista, että isohkossa (mutta tukevassa) säilytyslaatikossa on sisällä todella pieni kamera ja todella paljon erinäköisiä ja -muotoisia osia.
Muistikortti kameraan ja kamera USB -johdolla latautumaan.

Kamerassa on sisäänrakennettu Wi-Fi, jonka avulla kameraan saa liitettyä älypuhelimen etsimeksi ja/tai säätöjen tekoa varten etänä (apuohjelman kanssa). Wi-Fi on hyvä ominaisuus, mutta sen käyttö syö akkua kamerasta aika rivakkaa tahtia. Itse käytin tätä toimintoa S4:n kanssa ja kuvaaminen onnistui mainiosti.

Kamerassa itsessään on muutamia nappeja, joista kaikkia (on/off ja Wi-Fi on/off) ei pääse käyttämään kameran ollessa kotelossaan. Pääasiallisia kuvauksessa käytettäviä nappeja voi kuitenkin käyttää myös kotelon kanssa ja päällä olevia kahta nappia yhtäaikaisesti painamalla kameran saa pois päältä (ja päälle) myös koteloituna.

Mukana tulee irrallinen näyttö kameraan liitettäväksi. Näytössä on muutama lisänappi, joita käytetään kameran zoomissa ja kuvattujen materiaalien selailussa/katselussa. Näyttöä ja koteloa käytettäessä koteloon on vaihdettava toinen takakansi, sillä kameran paksuus lisääntyy näytöstä puolisentoista senttiä. Näytön napit ei ole luonnollisesti käytettävissä koteloituna.

Kameran mukana tulee jos jonkinnäköistä ja muotoista niveltä/jalkaa ja muutama kiinnitystalla. Niiden avulla kameran saa kiinni mitä moninaisimpiin paikkoihin.

Kamera on hintaisekseen hyvä, tosin kohtalainen vääristymä kuvan reunoille muodostuu (laajimmalla kuvalla) Zoomattaessa vääristymä pienenee. Tämä johtuu toki kameran pienestä koosta ja sen linssirakenteesta ja ollee normaalia kaikille toimintakameroille.

Kamerassa on todella monipuoliset kuva- ja videoasetukset. Parhaiten/helpoiten niitä pääsee säätämään edellämainitun kamerasovelluksen kanssa.

Kameraa on helppo käyttää, kunhan totuttelee sen logiikkaan. Itselläni meni noiden kameran kolmen napin kanssa hetki, ennenkuin niitä pystyi käyttämään ”sokkona”.

Ennakkoon laitteesta ei löytynyt hirveästi aineistoa mistään ja olikin kiva huomata, että CD:llä oleva dokumentaatio on hyvä ja laite on helppokäyttöinen. CD:ssä on toki se ongelma, että se ei ole normaalin CD:n kokoinen, eli sitä ei applen läppäri osannut käyttää. Toisaalta sen käyttö ei ole mitenkään käytön edellytys, sillä yritä-erehdy -systeemilläkin tuon käytön oppii hyvin.

Ehdotonta plussaa tässä laitteessa on se, että kaikki tarvittava tulee mukana heti alusta lähtien. Itse olisin kaivannut ehkä isompaa muistikorttia, mutta sellaisia saa kaupasta. 🙂

Olympus 1.7X Tele Conversion

Ostin otsikon mukaisen telejatkeen kirpputorilta osittain sen takia, että välillä tuo 55-200 -putki loppuu kesken.

Telejatkeen kierre on 55mm ja Nikonin optiikan ”standardi” (ainakin noissa halvemmissa putkissa) on 52mm, joten eihän ne yhteen sopineet. Onneksi kuitenkin on olemassa sovitekappaleita, jollaisen löysinkin nettikaupasta (ebay).

Sovitepalan kanssa telejatke kiinni putkeen ja objektiivini on 93,5-340 (55*1,7 – 200*1,7).

DSC_0600 Ilman telejatketta
DSC_0599 Telejatkeen kanssa

Kuvista näkee, että valotehossa tulee takkiin telejatkeen kanssa, mutta kuva on silti terävä. ylempi kuvista on siis 200mm -optiikalla ja alempi 340mm. Kameran ISO -arvo ja aukko olivat sisäkuvaukseen aivan väärin, mutta saa noista jonkinlaisen kuvan mitä tuo telejatke kameralle/objektiiville/valokuvalle tekee.

Tuotearvostelu: Logitech Harmony Touch

Sain Gigantista arvosteltavakseni Logitech Harmony Touch -yleiskaukosäätimen.

Tämä

Upea ja helppokäyttöinen kaukosäädin

Kaukosäätimen käyttöönotto on helppoa MyHarmony -ohjelman kanssa (tästä läksi osa tuosta viidennestä tähdestä: MyHarmony -sovellusta ei saa Linuxille). Kotiteatterilaitteiston yhdistäminen oli helppoa ohajtun asennuksen kanssa. TV, A/V -vahvistin ja videolähde (tässä tapauksessa VDR) kerrottiin ohjelmalle ja samalla kerrottiin, että mistä vaihdetaan kanavat, mistä ääni ja mitkä lähteet mistäkin laitteesta valitaan. Sitten koko ohjeistus synkattiin kaukosäätimeen ja ei kun rokkaamaan! Loput tuosta viidennestä tähdestä läksi siitä, että en millään löytänyt ohjetta miten kaukosäätimelle kerrotaan laitteen käyttävän eri näppäinkoodia virran kytkentään ja katkaisuun. Nyt siis VDR pitää käynnistää eri toiminnolla. Kaikki laitteet kuitenkin sammuvat yhdellä napilla.”

Hubsanin viimeinen (?) ”lento”

Eilen illalla päätin näyttää veljenpojalle tuotetestiin saamaani radio-ohjattavaa lentokonetta.

Koneen historia kyllä antoi odottaa jotain pahaa tapahtuvaksi:
Ensilento sananmukaisesti päin mäntyä, toinen lennätys ei päässyt keväällä edes käyntiin koneen laskeutuessa mökillä Mustalahteen uimaan (vaikka ei vesitaso olekaan).

Uintireissun jälkeen kone oli kuivumassa kotona kirjahyllyn päällä täynnä riisiä (riisi imemässä kosteutta koneesta) kunnes eilen otin koneen alas, tyhjensin sen riiseistä ja kytkin virran laitteisiin.

Ohjaimeen tuli kuva koneen kamerasta ja vakaaja alkoi liikuttelemaan korkeussäätöjä koneessa kunnes koneen sisällä välähti ja kone heitti toimintasavut pihalle. Haisi muuten kohtuu pahalta. Savu tuli koneen sisältä, ei siis ”emolevystä”, vaan jostain apupiirilevystä (olisiko radiolähetin).

Saattoi siis olla Hubsanin viimeinen henkäisy. 🙁

Tuotearvostelu: Kuulokkeet, Turtle Beach Ear Force XO SEVEN

Sain tuotetestiin kesällä myös pelikuulokkeet.

Linkki

Verkkokauppaan kirjoittamani arvostelu:
”Olin aivan täpinöissäni saadessani kuulokkeet testiin. Omalla kohdallani hieman harmitti testauksen oletettava osittainen epäonnistuminen: minulla ei ole xbox one -pelikonsolia.
Tuotteen pakkaus on aivan upea ja hyvä paikka säilyttää kuulokkeita kun ne ei ole käytössä.
Tuotteen ulkonäkö kangaspäällysteine johtoineen on todella viimeistelty.
Testini onnistui siis vain osittain, mutta kuulokkeet toimi pc:n ja Galaxy S4:n kanssa ongelmitta. Työpaikalla testaaminen osoittautui ongelmalliseksi, sillä kuulokkeet päässä ei ollut mitään mahdollisuutta kuulla työkavereiden puhetta… ei myöskään heidän kysymyksiään. Puhelimen kanssa kuulokkeet toimivat myös hyvin tarjoten aivan uusia ulottuvuuksia sekä puhelujen, että median kanssa. Äänentoisto on täyteläistä, mutta samalla kirkasta. Aivan mielettömät kuulokkeet!
Esikoiseni testasi myös kuulokkeita eikä olisi millään halunnut antaa niitä takaisin.

Tuotearvostelu Hubsan Spy Hawk

Laite on siis tämä.
Ja tällaisen tuotearvostelun lähetin siitä Verkkokauppaan:
Ensivaikutelma laitteesta oli, että onpas heppoinen. Lennokki kun on styroksia.
Kokoaminen oli helppoa ja vaivatonta.
Lennättämiseen tuo haasteensa ohjaimen ja koneen välinen linkki. Lennokki ja ohjain kun eivät muista toisiaan, vaan ne täytyy parittaa toisiinsa joka käyttökerralla. Tuo toimenpide voi vaatia joskus montakin yritystä.
Kestävyys tuli omalla kohdalla testattua lennettyämme lennokin sananmukaisesti päin mäntyä.
Tämä toi eteen toisen pienen puutteen tässä laitekokoonpanossa: videon tallentava muistikortti on lennokissa… meidän tapauksessamme siis reilun 9m:n korkeudessa männyssä. 🙂
Lennokin stabilize -toiminto on aivan mieletön! Videosta tulee tosin vakautuksen kanssa hieman ”vaappuvaa”, koska lennokki pyrkii aina kaartaessakin oikaisemaan lentonsa. Manuaaliasetuksilla lentäminen on haastavaa lennokin keveyden takia. Lennokki kääntyy hieman turhankin äkäisesti – tämä korjaantunee harjoituksella.
Ensilennollamme lennokki siis törmäsi männyn oksistoon jääden sinne jumiin ja olinkin todella positiivisesti yllättynyt, ettei lennokissa ollut minkäänlaisia vaurioita kun sen lopulta sain pudotettua alas.
Lennokin keveys on sen valtti ja heikkous:
Valtti, koska keveytensä ansiosta se kestää hieman rajumpiakin alastuloja.
Heikkous, koska keveytensä takia pienikin ilmavirtaus muuttaa helposti lennokin suuntaa ja ohjaaminen on muutenkin todella tarkkaa puuhaa.
Tätä lennokkia on kyllä silti pakko päästä uudelleen lennättämään!